Valitse mihin haluat kirjautua

Anna työn tulla luoksesi – tee itsestäsi houkutteleva henkilöbrändiä rakentamalla

Työnhakijoita neuvotaan usein, että töitä pitää hakea aktiivisesti ja että ei kukaan tule sinua kotoa töihin hakemaan. Vanhassa viisaudessa on kuitenkin vain puoli totuutta. Tällä hetkellä erityisesti sosiaali- ja terveysalan sekä ravintola-alan työntekijöistä on pulaa. Rekrytoijia kiinnostavatkin myös alan opiskelijat ja osaajia etsitään niin tuttujen kautta kuin vinkkipalkkioidenkin avulla.

Nykyisin kontakteja ja suoria työtarjouksia voi saada myös sosiaalisen median ja erityisesti LinkedInin kautta. Ja varsinkin sellaiset tyypit, jotka ovat henkilöbrändänneet itsensä. Asiantuntija- tai henkilöbrändin luominen ei kuitenkaan tapahdu hetkessä vaan vaatii aikaa ja aktiivisuutta. Alkuun pääsee pohtimalla, minkälaisiin aiheisiin haluaa keskittyä, ottamalla aktiivisesti osaa alan keskusteluihin ja verkostoitumalla.

Laita profiili kuntoon

Oma LinkedIn-profiili kannattaa heti alkuun laittaa kuntoon (hyvä ja selkeä profiilikuva, personoitu taustakuva, edelliset työnantajat linkitetty, omat yhteystiedot lisätty jne.). Profiilin parantamiseen löytyy netistä paljon hyviä vinkkejä ja ohjeita. Tuoreimmat työtehtävät ja merkittävin työkokemus kannattaa listata ensin ja opiskeluaikaiset kesätyöpaikat niputtaa yhteen. Omasta osaamisestaan kannattaa kertoa mahdollisimman konkreettisesti ja tuoda esille, mitä hyötyä taidoista olisi potentiaalisille työnantajille. Pelkkä titteli ei yleensä kerro juuri mitään.

Erityistaidot ja mahdolliset suosittelijat on hyvä mainita. Geneeriset yleistaidot voi sen sijaan suosiolla jättää mainitsematta eikä jokaista käytyä kurssia kannata myöskään listata. Työnantajaa voi myös kiinnostaa oletko osallistunut vapaaehtoistöihin tai toiminut luottamustehtävissä. Pienillä yksityiskohdilla voi erottautua massasta ja jäädä positiivisella tavalla rekrytoijan mieleen.

Luo aktiivisesti kohderyhmää kiinnostavaa sisältöä

Kun perusasiat ovat kunnossa, liity ryhmiin ja seuraa kiinnostavia kollegoita. Herätä kiinnostus luomalla kiinnostavaa ja kohderyhmälle hyödyllistä sisältöä. Jos postaat jatkuvasti kuvia kutomistasi villasukista tai kerrot juurta jaksain autojen tuunausprojekteista, ei jakamasi sisältö lisää arvostustasi tai tunnettuuttasi vaikkapa it-alan tai myynnin asiantuntijana. Jäykistellä ei kuitenkaan tarvitse ja pieni huumori voi kummasti piristää keskellä kiireistä työpäivää. Muista postata aktiivisesti, mutta varo ärsyttämästä muita pommittamalla useita kertoja päivässä. Liian tiuhaan postaaminen voi myös vähentää viestien näkyvyyttä uutisvirrassa.

Anna persoonan näkyä

Ole aito ja inhimillinen. Kuten face-to-face -tapaamisissa, myös verkon kautta tapahtuvassa viestinnässä vastaanottajana on aina toinen ihminen. Luottamus syntyy läsnäolon avulla ja muita auttamalla. Oma persoona saa ja pitää näkyä, sillä se on edelleen paras tapa erottua. Kiinnitä aina huomiota tapaasi viestiä ja muista kohtelias käytös myös somessa, sillä kaikesta jää digitaalinen jälki. Vastaako kokonaisuus sitä mielikuvaa, jonka haluat itsestäsi antaa? Mitä tavoittelet? Haluatko lisätä LinkedInin käytöllä tunnettuuttasi asiantuntijana vai etsitkö kenties uusia urapolkuja?

Verkostoidu ja löydä piilotyöpaikka

Rekrytoijan näkökulmasta LinkedIn on hyödyllinen työkalu ja valtava kontaktipankki. Työnhakija puolestaan voi verkostojen avulla löytää piilotyöpaikan. Kaikki työpaikat eivät koskaan tule avoimeen hakuun vaan sopivaa työntekijää koitetaan ensin löytää sosiaalisen median kautta. Joskus LinkedInin kautta voi myös löytyä houkutteleva profiili, vaikka sillä hetkellä yrityksessä ei olisikaan avointa positiota. Kiinnostavien yritysten henkilöille kannattaa myös itse laittaa kontaktipyyntö ja henkilökohtainen viesti, joissa lyhyesti esittelee itsensä ja kertoo, miksi pyytää henkilöä verkostoitumaan.

Rakenna brändiä jatkuvasti

LinkedIn-työnhaussa kuten muussakaan työpaikan etsinnässä pikavoittoja tai oikotietä onneen ei yleensä ole vaan onnistuminen vaatii aktiivisuutta ja kärsivällisyyttä. Miltä kuulostaisi, jos tulevaisuudessa et enää juoksisikaan avointen työpaikkojen perässä työhakemuksia rustaten vaan työpaikka etsisikin juuri sinua?

Tee itsestäsi palkattava ja rakenna henkilöbrändiäsi. Kuten taloa, ei henkilöbrändiäkään rakenneta päivässä. Prosessi on jatkuva ja myös keskeneräinen voi kiinnostaa olipa kyse henkilöbrändistä tai rakennuksesta. Erästä Espanjan kuuluisimmista nähtävyyksistä, Sagrada Familia -kirkkoa on rakennettu jo lähes 140 vuotta ja sitä käy vuosittain katsomassa yli 20 miljoonaa kävijää. Siinäpä tavoitetta myös omalle henkilöbrändille!

Rakentavin rekryterveisin,
Emilia