”Sun tuntipalkka vuokratöissä on kuitenkin useamman euron pienempi, ku vakituisilla, sää oot siellä vaan semmonen väliinputoaja”.
Näin valitettavasti sanoin itselleni aamulla, kun suoritin aamutoimiani. Raha on pyörinyt päässäni mörkönä jo useamman viikon ajan. Sanonnat, täytyy kuluttaa rahaa, että voi tehdä rahaa ja, että raha tulee rahan luo, ovat myös kaikuneet kirkkaasti pääni sisällä. Iltaisin katsomani kuuluisuuksien julkaisemat somekuvat, eivät myöskään ole auttaneet, vaan ennemmin antaneet minulle ajatuksen, että rahalla saa onnea.
Raha ja palkka ovat tärkeässä roolissa, ilman niitä ei pärjää. Tästä jaksan muistuttaa itseäni. Palkan saamiseksi täytyy olla työpaikka. Työpaikassa tulisi viihtyä ja pystyä kehittymään. Kaikki nämä ajatukset vain lisäävät painekattilani lämpötilaa.
Tänä aamupäivänä voi kaikki kuitenkin muuttua. Olen menossa työhaastatteluun RekryDiili yrityksen toimitiloihin. Toivottavasti saan sanottua asiani, työkokemukseni ja arvoni positiivisella otteella. Toivottavasti haastattelu menee sutjakkaasti ja ettei siinä olisi kiusallisia taukoja. Toivottavasti uskallan tuoda ilmi palkkatoiveeni ja saisin osaamiseni mukaista palkkaa. Toivottavasti…
Nyt oli aika sulkea silmäni ja hengähtää. Tunsin, kuinka aivoni alkoivat jälleen käydä ylikierroksilla. Puin siistit vaatteet päälleni ja päätin lähteä haastatteluun. Jännityksen lisäksi tunsin kuitenkin positiivisuutta. Tänään voin saada uuden työpaikan, päästä mukaan yhteiskunnan kelkkaan ja ansaita elantoni.
— Muutamia työnhakijoiden ajatuksia nykypäivän Suomessa.
Palkka, tili, tuohi, hillo, massi… Rakkaalla lapsella on monta nimeä.
Olipa kyseessä sitten arkikielessä käytetty termi tai virallinen nimitys, rahalla on keskeinen rooli elämässämme. Se mahdollistaa unelmiemme toteuttamisen, arjen pyörittämisen ja turvallisuuden tunteen. Rahasta puhuttaessa ihmiset käyttävät monia eri sanoja, jotka kuvastavat paitsi rahaan liittyviä tunteita ja kokemuksia, myös kulttuurisia eroja ja yhteisöllisiä vivahteita.
Palkka on työn tulos, tili puolestaan symboloi ansaittua korvausta, tuohi ja massi ovat arkisempia, ja hillo sekä massi leikittelevät kielen monimuotoisuudella. Olipa termi mikä tahansa, raha vaikuttaa elämämme suuntaan ja mahdollisuuksiimme.
Yleensä me RekryDiilillä etsimme tekijöitä aloille, joissa on huutava pula työvoimasta. Tämän ansiosta pääsevät hakijamme jopa erittäin nopeasti töihin ja heidän saamansa palkka on kilpailukykyinen. Meidän velvollisuutemme on huolehtia työntekijöidemme oikeudenmukaisesta palkasta ja työehdoista, koska me toimimme työnantajana, silloinkin kun hakijamme olisi töissä meidän asiakasyrityksessämme.
Suoritamme haastattelumme avoimessa ja luotettavassa ilmapiirissä ja haluamme tietää, mikä on hakijoillemme tärkeää. Haluamme puhua avoimesti palkkausmallista ja työtehtävistä, joita asiakasyrityksemme tarjoavat, jotta jokainen osapuoli voisi olla tyytyväinen tehtyyn sopimukseen. Tiedostamme palkkauksen vaikutuksen työmotivaatioon ja -hyvinvointiin. Tämän myötä haluammekin tietää työhakijoidemme palkkatoiveet.
Usein olemme neuvoneet työnhakijoitamme pyytämään jopa enemmän palkkaa, kuin he olivat aluksi palkkatasokseen ajatelleet!
Työpaikan saannin lisäksi haluamme, että hakijamme tuntevat olevansa aidosti arvostettuja. Haluamme työllistää kaikenikäisiä työntekijöitä, jotta edistäisimme myös ikääntyneemmän työväestön työllistymisen, koska uskomme heidän kokemuksensa voimaan. Tällä tavoin saamme nuorten potentiaalin ja työelämässä jo kokeneiden osaamisen viemään yhteiskuntamme työelämää eteenpäin.