Blogi - 2.12.2024 - Työnhakijoille

Millaista on olla harjoittelijana RekryDiilillä?

Meidän harjoittelijamme Lotta kertoo blogitekstissään ensimmäisistä viikoistaan henkilöstöpalvelualan töissä. Merkonomiopiskelijana hän on saanut arvokasta kokemusta erilaisista työtehtävistä työharjoittelun kautta. Erityisesti hän on päässyt tutustumaan moniin yrityksemme osa-alueisiin, kuten taloudenhallintaan, laskutukseen, reskontraan, asiakaskontakteihin ja markkinointiin.

Monipuolisen työkokemuksen saaminen on nuorten tulevaisuuden kannalta hyvin tärkeää, sillä mitä enemmän pääsee tekemään erilaisia työtehtäviä, sitä helpommin löytää oman juttunsa ja pääsee keskittymään siihen, mikä oikeasti työelämässä itseä kiinnostaa.

Olen itse päässyt kokeilemaan monia erilaisia työtehtäviä, ja koen merkonomiopiskelijana olevani etuoikeutettu saamaan paljon erilaista työkokemusta työharjoittelujen avulla. Mielestäni on tärkeää tarjota nuorille erilaisia työtehtäviä koska joitain tehtäviä täytyy päästä tekemään ilman kokemustakin, koska niistä sitä kokemusta alkaa kertymään.

Olen päässyt täällä RekryDiilillä tutustumaan moniin erilaisiin työtehtäviin ja yrityksen osa-alueisiin, keskittyen kuitenkin yrityksen talouteen. Harjoitteluni tutkinnonosa on laskutuksen ja reskontran hoito, mutta olen kiitollinen, että olen päässyt tekemään lisäksi paljon muutakin, josta voi olla hyötyä tulevaisuudessa. Olen päässyt esim. olemaan yhteydessä yrityksen asiakkaisiin ja tutustumaan markkinointipuoleen.

Myös aiemmista harjoitteluistani ja nykyisistä töistäni on ollut hyötyä harjoittelussani täällä, sillä jokainen työkokemus on tuonut minulle uudenlaista rohkeutta. Kaikki mitä olen päässyt harjoitteluni aikana tekemään, on ollut hyödyllistä tietoa ja kokemusta, joka ohjaa minua eteenpäin opinnoissani ja urapolullani.

Olen myös päässyt seuraamaan uuden yrityksen alkua ja kyseisen yrityksen avaamisen valmisteluja, kun RekryDiili avasi uuden kauneushoitolayrityksen RD Wellnessin. Pääsin tekemään hoitolalla valmisteluja avajaisia varten sekä pääsin kokeilemaan kauneushoitoja.

Olen huomannut, että nuoret ovat nykyään hyvinkin motivoituneita tekemään vaikka minkälaista työtä alkuun, kun kokemusta ei vielä löydy vaativampaan työhön. Oma ensimmäinen kesätyöpaikkani oli ravintolassa, jossa en tarvinnut minkäänlaista kokemusta tai koulutusta alasta. Tällaiset työpaikat uran alussa ovat hyviä kartuttamaan kokemusta, jonka avulla voi sitten myöhemmin saada taas uuden työn ja sitä mukaa saada aina vain enemmän kokemusta.

Suosittelen työnhakua RekryDiilin kautta, koska voit löytää kauttamme työpaikkoja eri aloilta ja eri vaatimustasoilta. Nuorille sopivia töitä RekryDiilin kautta voisivat olla esimerkiksi ravintola-, siivous- tai myyntityöt, jos kokemusta ei vielä ennestään löydy. Teen itse keikkatyötä, ja olen pitänyt siitä, mutta suosittelen myös vakituisen työpaikan etsimistä RekryDiilin kautta!

Lotta, RekryDiilin harjoittelija


Muita blogikirjoituksia

Avoimet työpaikat